Liikunnan merkitys ADHD:n oireiden hallinnassa

Erikoisruokavaliot ja lisäaineiden välttäminen eivät ehkäise ADHD:tä. Kiinnittämällä huomiota yleiseen terveydentilaan, kuten liikuntaan, lepoon ja ravintoon, voidaan kuitenkin auttaa hallitsemaan ADHD:n oireita. ADHD-lapsen tulisi saada päivittäistä monipuolista liikuntaa vähintään 2 tuntia päivässä koulumatkat ja – liikunta mukaan lukien.

Liikunta tarjoaa monia mahdollisuuksia ADHD-lasten tukemisessa, mutta siitä ei ole kovin paljon tutkimuksellista näyttöä. Oletettavasti monipuolinen, hyvin strukturoitu liikuntatilanne palvelee ADHD-lapsen kehittymistä. Esimerkiksi sopii Veronica Sherborne - liikuntamenetelmä eli SDM.

SDM (Sherborne Developmental Movement) on kokonaisvaltainen keino tukea motoriikan ja sosiaalisten taitojen kehittymistä. Sherborne-harjoitusohjelma on alun perin kehitetty kehitysvammaisten lasten ja aikuisten tarpeisiin, mutta monipuolisuutensa ja muunneltavuutensa ansiosta sitä käytetään nykyisin laajasti kouluissa yleis- ja erityisopetuksessa, monenlaisissa päivähoitoryhmissä sekä erilaisissa vapaa-ajan kerhoissa. Harjoitusohjelmaa voidaan käyttää myös fysio- tai toimintaterapian osana.

SDM-ohjelmassa harjoitellaan motorisia perustaitoja, jotka ovat kaikkien monimutkaisempien taitojen perustana. Harjoittelu on fyysisesti monipuolista ja kuormittavaa, vaikka opetustuokioissa ei korostetakaan lihaskuntoa, nopeutta tai kestävyyttä. Varsinaisten motoristen taitoharjoitusten lisäksi SDM-harjoitusohjelmassa pyritään liikunnan keinoin tukemaan lapsen sosiaalisten taitojen kehittymistä sekä harjoitellaan rauhoittumista ja rentoutumista.

(http://www.vammaisurheilu.fi/palvelut/koulutus/sherborne)

Adhd-lapset oppivat koulussa paremmin, jos heidän annetaan liikahdella

Kouluissa yritetään yleensä vähentää yliaktiivisuutta ja kehotetaan pysymään paikoillaan. Kieltoja satelee varsinkin tarkkaavaisuushäiriötä poteville lapsille, jotka ovat usein levottomia, puhuvat ja häiritsevät eivätkä keskity.

University of Central Florida -yliopiston tehdyn tutkimuksen mukaan ADHD-lapset tarvitsevat kuitenkin toisenlaisia ohjeita. Tutkimus osoitti, että ADHD-lasten kanssa on toimittu juuri päinvastaisella tavalla kuin pitäisi.

Tutkimuksessa 52 poikaa teki keskittymistä ja työmuistia vaativia tehtäviä. Iältään he olivat 8-12 -vuotiaita. Pojista 29:llä oli havaittu tarkkaavaisuushäiriö. Lapsille näytettiin satunnaisessa järjestyksessä numeroita ja kirjaimia, joita piti laittaa tiettyyn järjestykseen. Tarkkaavaisuus-häiriöisistä lapsista suurin osa selviytyi tehtävistä sitä paremmin mitä enemmän he liikahtelivat testin aikana.

(http://www.tiede.fi/artikkeli/)

Luonnossa liikkuminen

Useissa tutkimuksissa on selvinnyt, että ADHD-lapset, jotka viettävät aikaa puistossa tai metsässä kävellen saavat luonnossa oleilusta yhtä paljon apua kuin ADHD-lääkityksestä. Samaa vaikutusta ei saada jalkapallolla, juoksemisella, seinäkiipeilyllä tai muilla motorisilla lajeilla, vaan se liittyy nimenomaisesti luontoon. Eivätkä nämä tulokset rajoitu vain ADHD-lapsiin, vaan kaikki lapset, jotka ulkoilevat säännöllisesti luonnossa, kokevat vähemmän psykologista stressiä.

Yksi erittäin mielenkiintoinen tutkimus luontoretken ADHD:n oireita lievittävästä vaikutuksesta uutisoitiin Helsingin Sanomissa vuoden 2008 lokakuussa. Uutisen mukaan luontoretki lievittää ADHD:n oireita yhtä paljon kuin lääkkeet. llinoisin yliopiston tutkijat osoittivat tutkimuksessaan, että yksinkertainen 20 minuutin kävelyretki puistossa auttaa ADHD-lapsia keskittymään yhtä tehokkaasti kuin lääkkeet. Tutkimuksessa kunkin kävelyretken jälkeen ulkopuolinen asiantuntija suoritti lapsille neurologisen testin, jolla mitattiin lasten keskittymiskykyä. Tulokset osoittivat, että lasten keskittymiskyky lisääntyi huomattavasti puistokävelyn jälkeen, itse asiassa muutos oli samaa luokkaa kuin saadaan aikaiseksi lääkkeillä. Muutosta ei kuitenkaan tapahtunut verrokkiryhmillä, jotka retkeilivät nukkumalähiössä tai keskustassa. Tutkimuksen toteuttaneiden tutkijoiden mukaan tutkimus osoitti, että fyysisellä ympäristöllä on merkitystä. Tuloksia ei voi selittää pelkästään puiston rauhallisuudella, sillä nukkumalähiöt olivat päiväsaikaan yhtä rauhallisia. Sen sijaan mitä enemmän luontoa ympäristössä on, sitä suotuisammin se vaikuttaa ADHD-lasten toimintaan. Tutkimuksen julkaisi Journal of Attention Disorders.

(Helsingin Sanomat 17.10.2008.)

Seikkailu- ja elämyspedagogiikka

Elämys- ja seikkailupedagogiikka on toiminnallinen menetelmä, jonka periaatteita ovat kunnioittava kohtaaminen, yhteistoiminta, kokonaisvaltainen oppiminen huomioiden eri aistikanavat ja turvallisuus niin fyysisesti, henkisesti kuin sosiaalisestikin sekä tietenkin liikkuminen.

Menetelmä vahvistaa tutkimusten mukaan itsetuntoa ja itsetuntemusta, lisää oppijan omaa vastuuta oppimisestaan ja toisista ihmisistä, edesauttaa positiivisia oppimiskokemuksia, sopii kaikille ja tukee niin tiedollista, taidollista kuin arvojen ja asenteiden oppimista. Näin ollen menetelmä sopii erittäin hyvin osaksi valmentavaa ja kuntouttavaa opetusta ja ohjausta.

Seikkailu- ja elämyspedagoginen luontoliikunta tukee tiedollista oppimista monin tavoin. Luontoliikuntaan voidaan integroida eri aineita. Kokonaisvaltaisuus opetuksessa, turvallinen oppimisilmapiiri, monipuoliset ja aidot oppimisympäristöt sekä eri aistikanavien hyödyntäminen mahdollistavat tiedollisen oppimisen kehittymistä. Lisäksi taktiilisten ja kinesteettisten oppijoiden huomioiminen on luonnossa liikkuen luonnollista: Voidaankin todeta, että itse luontoliikkuminen edesauttaa oppimista. Samoin vilkkaat lapset viihtyvät luontoliikunnan parissa ja oppivat ”vahingossa” asioita toisia häiritsemättä kunhan opettaja muodostaa esimerkiksi parit viisaasti oppijan tarpeet huomioiden. Konkretia oppimisessa on tiedollista oppimista helpottavaa, ja tutkivan oppimisen liittäminen seikkailu- ja elämyspedagogiikkaan on helppoa.

Kaikki edellä mainitut oppimista tukevat asiat mahdollistavat myös erilaisten oppijoiden oppimista vahvistaen käsitystä siitä, että menetelmä on erinomainen oppimisvaikeuksien helpottaja.

(http://www.seikkailukasvatus.fi/)